”In riding a horse, we borrow freedom” ja juuri niin sen tulisi olla

Eläimistä erityisesti hevosten kohdalla ihmisen egoistisuus ja alistamisenhalu pääsee usein valloilleen. Esimerkiksi kilpahevosurheilu on niin eettisestä, egoistisesta kuin ekologisestakin(!) näkökulmasta kyseenalaista.

Hevoskilpaurheilun epämielekkyys alkaa jo rahan sekoittumisesta lajiin, sillä esimerkiksi kalliin ja osaavan kouluhevosen hankinta on nopein, helpoin ja todennäköisin tie huipulle. Huipulle ei päästä ihmisen omilla meriiteillä – sillä kyse on enemmän hevosen, kuin ihmisen taidoista. ”Huonolla” hevosella ei niitetä menestystä, vaikka ratsastaja (tai ohjastaja) olisi kuinka taitava. Huono ratsastaja puolestaan pääsee jo pitkälle osaavan ja rauhallisen hevosen avulla – joskus jopa valmentaja saattaa verrytellä hevosen valmiiksi, jonka jälkeen ratsastaja hyppää selkään ja suorittaa ratansa. Missä muussa lajissa on kyse muustakin kuin ihmisen omista taidoista?

Kilpahevosurheilussa on lopulta kyse ihmisen oman egon pönkityksestä, jonka perustana voi olla kasa rahaa, alistavat ja pakottavat valmennusmetodit ja kenties jopa sairas ja ahdistunut hevonen. Ajattele vaikka suurta urheilu-areenaa, sen täpätäysiä katsomia ja yksinäistä hevosta sen keskellä, ravaamassa paikallaan rytmikkäiden kannustentökkimisten tahdissa, silinterihattuinen ratsastaja selässä. Puhumattakaan laukka- tai raviurheilusta voimakkaine raipaniskuineen. Itsekin olen ollut katsojana todistamassa suuren luokan kilpailuja; ennen, ennen kuin silmäni aukesivat tajuamaan, että kilpahevosurheilussa ei ole mitään hohdokasta, päin vastoin.

Hevonen ei ole valinnut stressaavaa elämää, jossa se joutuu rasittamaan kehonsa äärimmilleen eikä pääse toteuttamaan lajityypillistä elämää laumassa tovereidensa kanssa, tuoreesta ruohosta nauttien. Voi olla, ettei kilpahevonen pääse edes ulkoilemaan vapaasti, vaan ratsastuksen/ohjastamisen lisäksi se saa ainoan liikuntansa kävelytyskoneessa, jottei se vaan satuttaisi kalliita jalkojaan. Kun eläin on ensisijaisesti urheiluväline, hälytyskellojen pitäisi soida. Hieman kärjistäen kilpahevosurheilua voisi verrata jopa sirkustemppujen treenamiseen norsuille ja niiden esittämiseen sirkusyleisölle. Lopulta kysehän on viihteestä, joka ei hyödytä eläintä itseään millään tavalla; vaan päinvastoin.

Hevosen seura tarjoaa hyvän keinon maadoittua ja nauttia upean eläimen rentouttavasta seurasta, mutta hevosten kanssa olemiseen ja niillä ratsastamiseen ei pitäisi sekoittaa ihmisen egoistista oman itsetunnon pönkitystä. Yhdessäolon pitäisi perustua eläimen arvostukseen ja kunnioitukseen – eikä sen alistamiseen. Hevosta ei ole luotu liikkumaan pitkin kaviouraa, vaan kulkemaan luonnossa. Hyppäämällä hevosen mukaan voimme nauttia hetken sen meille antamasta vapauden tunteesta.

Photo by Nika Akin on Pexels.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s