Tiedätkö ihmisiä, jotka aistivat toisaalla tai tulevaisuudessa tapahtuvia asioita?

Olen kuullut monia erilaisia yliluonnollisia tarinoita, mutta nämä kaksi tarinaa ovat uskomattomuudessaan sellaisia, että ne ansaitsevat tulla kerrotuiksi, eivätkä jäädä unohdetuiksi menneisyyteen. Molemmissa on kyse uhkaavien asioiden aistimisesta; jälkimmäinen tarina on aika karmiva (sensuroin tarinaa hieman ja jätän yksityiskohtia kertomatta; asia selviää hyvin ilman niitäkin), mutta se päättyi hyvin – herkän ja viisaan miehen intuitiivisten kykyjen vuoksi.

Ensimmäisessä tarinassa on matkattava ajassa noin 80 vuotta taaksepäin. Perheen lapset olivat lähteneet isänsä kanssa heinätöihin. Äiti oli aamulla vannottanut isää, että pienin lapsista ei saisi mennä heinätöiden päätteeksi veteen isompien sisarustensa kanssa, sillä hän ei vielä osannut uida. Kun päivän heinätyöt oli tehty, koitti hikisen työrupeaman lopuksi uinnin vuoro. Isä ja isommat lapset menivät uimaan pienimmän jäädessä rannalle. Lapsi päätti kuitenkin kielloista huolimatta seurata muita veteen ja kulki yhä syvemmälle, kunnes hän painui yhtäkkiä veden alle – hetken veden alla haparoituaan, hänen jalkansa osui kuin ihmeen kaupalla suureen kiveen, johon takertumalla hän pääsi viime hetkellä ylös vedestä. Kotimatka jatkui rannasta hevosen kyydissä takaisin kotipihaan. Kärryjen saavuttua perille, lasten äiti syöksähti ulos talosta ja totesi järkyttyneenä, että pienin meinasi hukkua, eikö? Äiti kertoi aistineensa tilanteen ja rukoilleensa kotona apua lapselleen.

Toisessa tarinassa on matkattava ajassa noin 60 vuotta taaksepäin. Oli loppusyksyn ilta ja pirtissä asuva perhe oli käynyt yöpuulle. Yllättäen kesken yöunien perheeseen kuuluva vanhempi mies tuli herättämään muut ylös ja käski heidän pukea ulkovaatteet päälle. Muut ihmettelivät tilannetta, mutta eivät halunneet kyseenalaistaa miestä, vaan pukivat vaatteet päälleen ja istuutuivat ohjeiden mukaisesti pirtin reunoilla kiertäville penkeille. He istuivat hiljaa lähes pimeässä huoneessa, keittiöstä kajastavan valonlähteen antaessa vain hieman valoa. Aikaa kului, mutta kaikki odottivat edelleen kuuliaisesti hiljaa, tietämättä mistä oli kyse. Yhtäkkiä pirtin ulko-ovelta kuului vaimeaa ääntä. Sitten säpillä kiinni olevan ulko-oven säppi nostettiin jollain kapella esineellä ylös – ja pirttiin johtava ovi avautui. Sisään astui mies, joka yllättyi huomatessaan valveilla olevat ihmiset ja sihahti: kuinka te tiesitte olla hereillä minua vastassa?

Oletko sinä kuullut ihmisistä, jotka ovat aistineet toisaalla tapahtuneita tai tulevia asioita?

Aiheeseen liittyy postaus: Kollektiivinen tietoisuus – mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s