Ajatuksia yrittäjyyden aloittamiseen x 11

Oman yrityksen perustamisen suunnitteluun ja pohtimiseen ei onneksi tarvita kaupallisia opintoja – vaan pitkälle pääsee sillä kuuluisalla maalaisjärjellä! Itse olen istunut Aalto-yliopiston luennoilla viisi vuotta, mutta huomasin itse yrittäjyyttä pohtiessani, että pitkälle pääsee jo arjen logiikalla. (Pienenä palautteena täytyy sanoa, että ainakin minun opiskeluaikanani yrittäjyyteen kannustaminen ja siitä informoiminen oli hyvin minimaalista ja siihen täytyisi tehdä ehdottomasti suuri parannus! Ne pakolliset kurssit siis; vinkvink sinne Aallon suuntaan..)

Vastuunvapautuslausekkeena sanottakoon myös, että oma yrittäjyyteni on ollut lähinnä harrastelua, joten huomiot eivät tule timanttiselta bisneshailta!

Onneksi nykyaikana meillä on internet, joka tarjoaa paljon apua esimerkiksi yritysmuodon valintaan, verotukseen ja kirjanpitoon sekä informaatiota erilaisista tukimuodoista esimerkiksi ilmaisen neuvonnan muodossa – kun olet päättänyt ensin mitä haluat tehdä.

  1. Kaikki lähtee liikkeelle ideasta. Idea voi olla esimerkiksi ratkaisu ongelmaan. Uusi tunnistettu tarve tai kehitysaskel olemassa olevaan tuotteeseen tai konseptiin. Se voi olla taitosi, keksintö, uusi sovelluskohde, asioiden tai tietojen yhdistämistä.. Mahdollisuudet ovat rajattomat, varsinkin nykymaailmassa.
  2. Idean jälkeen sinun tulee kirkastaa itsellesi, miten haluat luoda lisäarvoa asiakkaillesi; toisin sanoen, mitä uniikkia juuri sinä voit tarjota? Miksi he valitsisivat sinun tuotteesi/palvelusi?
  3. Mitä idean toteuttaminen vaatii? Se voi olla esimerkiksi aikaa, rahaa tai bisneskumppani. Suunnittele askelmerkit, joita seuraat toteutuksessa.
  4. Laskelmat; tarkat ja mahdollisen objektiiviset sellaiset. Tähän kannattaa soveltaa esimerkkiä talon rakentamisesta; kustannukset ovat lähes aina suuremmat, kuin aluksi kuvitellaan. Joten ”contingency eli hätävara” mukaan laskelmiin. Jos laskelmat ovat väärät, asiat voivat mennä pahastikin pieleen; rahat loppua ja talo jäädä rakentamatta. Ystäväni hyvässä vedossa oleva thaimaalainen takeaway on oiva esimerkki huolellisten laskelmien merkityksestä – jos viivan alle ei jää mitään, yrittäminen muuttuu vain valtavasti aikaa vieväksi ja hyvinkin velvoittavaksi harrastukseksi. Onneksi hänen asiakkaansa olisivat varmasti halukkaita maksamaan enemmän (hinnat olivatkin vähän liian ”hyviä” ollakseen oikein laskettu) ja korjausliike on tässä tilanteessa helppo tehdä, kun ongelma on ensin tunnistettu!
  5. Markkinointi ja myynti. Lausahdus ”kukaan ei tule sinua kotoasi hakemaan” pätee yrittämiseen sovellettuna seuraavasti: ”kukaan ei tule kyselemään tuotetta/palvelua kotoasi”. Sinun täytyy ensin löytää kohdeyleisösi ja sen jälkeen myydä heille ideasi. Ole valmis siis pitämään meteliä, jotta sinut voidaan kuulla! Yrittäminen ei ole piilossa pysyjien hommaa (ellet sitten ryhdy rohkeaksi TAI ulkoista markkinointia ja myyntiä muille).

    Muista myös seuraavat:

  6. Sivutoiminen yrittäminen, joka ei vaadi suuria pääomia, on helppo tapa aloittaa yrittäjän taival. Silloin riskit ovat pienet ja stressikerroin pysyy matalampana.
  7. Ilon kautta onnistut varmemmin. Jos teet sitä mihin tunnet paloa, jaksat motivoitua pidempään. Jos et oikeasti ja aidosti pidä siitä mitä aiot tehdä, kannattaa yrittämiseen lähtemisen mielekkyyttä harkita tarkkaan!
  8. Älä ota bisneskumppaniksesi henkilöä, joka ei ole joustava ja valmis kompromisseihin. Yrittäjyys on kuin parisuhde – kenen tahansa kanssa siihen ei kannata ryhtyä. Egot kannattaa heittää nurkkaan ja tehdä päätöksiä asiat edellä.
  9. Ole valmis muuttamaan suunnitelmaa tarpeen vaatiessa ja oppimaan virheistäsi. Harjoitus saattaa tässäkin asiassa tehdä mestarin!
  10. Älä kuuntele katkeria ja lyttääviä lausuntoja, jos uskot itseesi, sillä se vain laskee innostustasi. Olen esimerkiksi kuullut näkemyksen, että ”kirjoilla ei voi tehdä bisnestä”. Tuo henkilö olisi selkeästi pitänyt viedä kirjakauppaan! Selvää on, että (ainakin) joku silläkin alalla näyttää pärjäävän.
  11. Joskus lopputulos saattaa olla se, ettei yrittäminen ollutkaan minun juttuni ja tuntua, että yrittäjyys oli vain epäonnistunut harha-askel. On kuitenkin hyvä muistaa, että epäonnistumista ei ole, jos opit jotain; silloin kokemus on oppimisläksy ja suunnan näyttäjä. Kenties yrittäminen onkin vain askel lähemmäs jotain muuta – tai uutta yritysideaa!

    Yrittäjyys ei ole niin vaikeaa kuin usein ajatellaan – olisiko yrittäminen kenties sinun juttusi?

    Mitä ajatuksia sinulla on aiheesta?
Photo by fauxels on Pexels.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s